Kirjoitettu 16.3.2024

Kun Ari Koponen jätti Tuusulan politiikan, tilalle nousi Ari Loponen

Perussuomalaisten kansanedustaja ja kuntapoliitikko Ari Koponen kertoi yllättäen helmikuussa muuttavansa Tuusulasta Ypäjälle ja luopuvansa siten kaikista kuntapolitiikan luottamuspaikoistaan. Tilalle Tuusulan kunnanvaltuustoon nousi lähes nimikaima, Ari Loponen, Purolasta.

Mieluinen yllätys, kun paikka valtuustosta irtosi, vaikka varavaltuutettuna olen useissa kokouksissa jo istunutkin ja asiat ovat tulleet hyvin tutuiksi, Loponen kertoo.Loposen valtuustopaikka jäi edellisissä kuntavaaleissa vain yhden äänen päähän tavoitteesta.

Keski-Uusimaa 1.3.2024

Kirjoitettu 22.1.2024

Halla-ahon kannatus kovassa nousussa

Suurin muutos Helsingin Sanomien tammikuun kannatusmittauksessa on perussuomalaisten Jussi Halla-ahon kannatuksen selvä kasvu HS-gallupissa. Vaalien ensimmäisen kierroksen viimeisistä päivistä on siis tulossa sähäköitä. Jokainen ääni ratkaisee!

Kirjoitettu 17.1.2024

Halla-aho ja Stubb lähes tasoissa Nuorten vaaleissa

Tässä varjovaalien tulos, kun Suomen nuoret valitsivat presidentin. Halla-aho keräsi 19 681 ääntä eli 20,84 % kaikista annetuista äänistä. Ero kahden kärkiehdokkaan välillä on siis vain 646 ääntä. Nuorten vaaleissa annettiin ennätykselliset 94 456 ääntä. Nuorten vaalien ehdokkaiden järjestys poikkeaa lehdistön joulukuussa julkaisemista äänestysikäisen väestön kannatusmittauksista. Vaaliasiantuntija pitää tulosta hyvin suuntaa antavana.

Nuorten vaalit ovat valtakunnallinen äänestystapahtuma peruskouluissa, lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, työpajoilla, harrastusryhmissä ja nuorisotoiminnassa.

https://yle.fi/a/74-20069225?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp&fbclid=IwAR0vYvsZKL8tBk2rqXz_MxLDIoqNMuiU2332gO0EsICgjjtQ4_8HUs05IS0

lähde: yle.fi

Kirjoitettu 17.1.2024

Presidenttiehdokas Jussi Halla-aho vieraili vaalikiertueellaan maanantaina 15.1.2024 Tuusulan kulttuurikeskus Moniossa

Presidenttiehdokas Jussi Halla-aho vieraili vaalikiertueellaan maanantaina 15.1.2024 Tuusulan kulttuurikeskus Moniossa. Haastavasta kellonajasta huolimatta paikalle kerääntyi runsas joukko kuntalaisia tapaamaan presidenttiehdokasta. Vaalit lähestyvät. Ennakkoäänestys alkaa 17.1.2024, vain äänestämällä voit vaikuttaa!

 

Kirjoitettu 17.1.2024

Tuusulan Perussuomalaiset ry hallitus piti järjestäytymiskokouksen 14.1.2024

Tuusulan Perussuomalaisten hallitus piti järjestäytymiskokouksen 14.1.2024. Hallituksen puheenjohtajana toimii Mika Timonen ja varapuheenjohtajana Heikki Leinonen, sihteeriksi valittiin Kirsi Loponen. Hallituksen kokoonpano: varsinaiset jäsenet Jari Immonen, Pia Laamanen, Sirpa Viiru, Ari Loponen ja Heikki Leinonen ja varajäset Vesa Hänninen, Janne Hermunen, Petri Huhtala, Veijo Viiru ja Markus Kulmala.

Kirjoitettu 26.11.2023

Perussuomalaisten Uudenmaan piirin syyskokous pidettiin 26.11.2023 Sipoossa

Uudenmaan piirin syyskokous pidettiin 26.11.2023 Sipoossa. Tuusulan Perussuomalaiset ry:stä oli paikalla ilahduttava määrä piirikokousedustajia.

Puheenjohtajaksi jatkamaan kaudelle 2024 valittiin yksimielisesti ansiokasta työtä puolueen ja piirin hyväksi tehnyt Jari Immonen.

Perussuomalaisten Uudenmaan piirihallituksen jäseneksi kaudelle 2024 Tuusulan Perussuomalaiset ry:stä valittiin Heikki Leinonen ja varajäseneksi Ari Loponen.

Tuusulan perussuomalaiset ry onnittelee lämpimästi valittuja.

Kirjoitettu 23.11.2023

Tuusulan Perussuomalaiset ry piti sääntömääräisen syyskokouksen 19.11.2023

Tuusulan Perussuomalaiset ry piti sääntömääräisen syyskokouksen 19.11.2023. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Mika Timonen kaudelle 2024. Hallituksen varsinaisina jäseninä toimivat Jari Immonen, Pia Laamanen, Sirpa Viiru, Ari Loponen ja Heikki Leinonen 1.1.2024 alkaen. Varajäseniksi valittiin Vesa Hänninen, Janne Hermunen, Petri Huhtala, Veijo Viiru ja Markus Kulmala.

Ennen Tuusulan perussuomalaisten sääntömääräisen syyskokouksen alkua hallituksen jäsen Ari Loponen palkittiin kunniakirjalla ansiokkaasta ja esimerkillisestä panoksesta yhdistyksen hyväksi.

Tuusulan perussuomalaiset ry. osallistuu vuonna 2024 presidentinvaalien ja EU-vaalien tukemiseen sekä HOK-elannon vaaleihin.

ja

Kirjoitettu 9.10.2023

Tuusulassa ei vieläkään ole varmuutta siitä, minne koulukampus Lahelanpellolla tehdään – tämä sijainti on nyt vahvoilla

Keski-Uusimaa 20.9.2023

Eteläiseen Tuusulaan Lahelanpellolle suunnitteilla olevan koulukampuksen hankesuunnitelma on etenemässä kunnanvaltuustolle elinkaarihankkeena. Kunnanhallitus päätti tästä yksimielisesti maanantaina.

Osa päättäjistä näkisi kuitenkin, että tässä taloustilanteessa ja kustannusten nousussa modulaarinen rakentaminen olisi pätevä vaihtoehto.

Tätä kannattavat näkevät, että modulaarirakentamista leimaavat vanhanaikaiset käsitykset lyhytikäisyydestä tai huonosta laadusta.

Asiasta on keskusteltu ja väitelty viime päivinä muun muassa Tuusulan kuntapolitiikkaryhmässä Facebookissa.

Moduulivaihtoehto nousi esiin myös viime valtuuston kokouksessa sekä teknisessä lautakunnassa, joka viime viikolla äänesti hankesuunnitelmasta ja siitä mitä se aikoi esittää kunnanhallitukselle.

Ari Loponen (ps.) esitti lautakunnassa, että Lahelan kampushankkeesta poistetaan elinkaarivaatimus ja palautetaan valmisteluun siten että, valmistelussa otetaan huomioon modulaarisen rakentamisen vaihtoehto yksin tai yhdistelemällä. Äänestyksessä ehdotus kaatui äänin 5–3.

Kirjoitettu 19.4.2023

Keski-Uudenmaan koirapuistot vaihtelevassa kunnossa – tuusulalaispoliitikot valmistelevat aloitetta puistojen parantamiseksi, Keski-Uusimaa lehti/paikalliset 18.4.2023

Keski-Uudellamaalla on eritasoisia koirapuistoja. Osa on jo melko hyviä, osa vaatimattomia.

Tuusulassa kuntapoliitikot Janne Hermunen (ps.) ja Ari Loponen (ps) kiersivät Tuusulan koirapuistot ja tapasivat koiranomistajia ja kirjasivat ylös parannusehdotuksia.

– Tuomme toukokuun valtuustoon aloitteen, jossa on yksityiskohtaiset parannusehdotukset kuhunkin olemassa olevaan koirapuistoon, he kertovat.

Yhden aloitteen he tekivät jo viime valtuuston kokouksessa, jossa muun muassa peräänkuuluttivat koirapuistojen tasaista ja tarpeenmukaista sijoittumista koko kunnan alueelle.

Tuusulan neljästä koirapuistosta Kellokosken ja Riihikallion puistot eivät miesten mukaan vaadi mittavia parannuksia.

Sen sijaan Jokelan Peltokaaren koirapuistolla olisi erinomaiset edellytykset tulla kunnan parhaaksi koirapuistoksi, mutta se vaatii aloitteen mukaisia parannuksia.

Lahelaan on aiemmin ollut suunnitteilla koirapuisto, mutta se hylättiin asukkaiden vastustuksen takia.

– Lahelan alueen kehittyessä, tulisi jo suunnitteluvaiheessa ottaa huomioon mahdollinen koirapuiston sijoittuminen alueelle, Hermunen ja Loponen kertovat.

Tuusulassa uutta koirapuistoa toivotaan Kivimiehentielle, matonpesupaikan välittömään läheisyyteen missä on kunnan omistuksessa olevia tontteja.

Puustellinmetsäkin on viimein saamassa koirapuiston. Hermunen ja Loponen toivovat, että aloite avittaa sen toteuttamista.

 

 

Kirjoitettu 19.4.2023

Tuusulan Perussuomalaiset ry piti lauantaina 15.4.2023 sekä hallituksen että valtuustoryhmän kokouksen, muistimme myös tuoretta kansanedustajaamme Ari Koposta

Tuusulan Perussuomalaiset ry piti lauantaina 15.4.2023 sekä hallituksen että valtuustoryhmän kokouksen Kellokoskella. Keskustelussa oli tuleva luottamushenkilöiden paikkojen vaihtuminen tämän valtuustokauden kahdelle viimeiselle vuodelle sekä muistimme tuoretta kansanedustajaamme Ari Koposta. Onnittelut Arille vielä kerran 👏


 

Kirjoitettu 1.4.2023

Tuusulan Perussuomalaiset telttailivat tänään 1.4.2023 Hyrylässä. Paikalla olivat kansanedustaja Ari Koponen, piirin puheenjohtaja Jari Immonen eduskuntavaaliehdokkaat Teemu Keskisarja, Mari Valve sekä yhdistyksemme aktiiveja

Tuusulan Perussuomalaiset telttailivat tänään 1.4.2023 Hyrylässä. Paikalla olivat kansanedustaja Ari Koponen, piirin puheenjohtaja Jari Immonen eduskuntavaaliehdokkaat Teemu Keskisarja, Mari Valve sekä yhdistyksemme aktiiveja. Saimme valtavasti kannustusta ja positiivista palautetta!
Lämmin kiitos yhdistyksemme aktiiveille osallistumisesta!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjoitettu 28.3.2023

Tuusulan Perussuomalaiset ry järjestää telttatapahtuman Hyrylässä 1.4.2023 klo 10.00-13.00, paikalla kansanedustaja Ari Koponen sekä eduskuntavaaliehdokkaita

Kirjoitettu 25.3.2023

Tuusulan Perussuomalaiset telttailivat tänään 25.3.2023 Kellokoskella. Paikalla oli puolueen puheenjohtaja Riikka Purra

Tuusulan Perussuomalaiset telttailivat tänään 25.3.2023 Kellokoskella. Paikalla olivat puolueen puheenjohtaja Riikka Purra, kansanedustaja Ari Koponen, piirin puheenjohtaja Jari Immonen eduskuntavaaliehdokkaita sekä yhdistyksemme aktiiveja.
Lämmin kiitos kaikille!

Kirjoitettu 21.3.2023

Tuusulan Perussuomalaiset ry järjestää telttatapahtuman lauantaina 25.3.2023 klo 10.00-13.00 Kellokoskella, paikalla Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra klo 10.30 – 11.00


Tuusulan Perussuomalaiset järjestää telttatapahtuman lauantaina 25.3.2023 klo 10.00-13.00 Kellokoskella. Paikalla Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra klo 10.30 – 11.00. Olet lämpimästi tervetullut keskustelemaan ajakohtaisista asioista! Paikalla myös kansanedustajat Ari Koponen ja Mika Niikko, eduskuntavaaliehdokaat Satu Lampi ja Onni Rostila sekä muita eduskuntavaaliehdokkaita.

 

Kirjoitettu 18.3.2023

Tuusulan Perussuomalaiset telttailivat Jokelassa 18.3.2023, paikalla olivat myös kansanedustajan Ari Koponen ja Leena Meri sekä eduskuntavaaliehdokas Satu Lampi

Tuusulan Perussuomalaiset telttaili tänään Jokelassa. Tunnelma tapahtumassa oli loistava! Paikalla olivat kansanedustaja Ari Koponen, Leena Meri ja eduskuntavaaliehdokas Satu Lampi sekä yhdistyksen aktiiveja. Lämmin kiitos kaikille paikalla olleille ❤️

 

 

 

Kirjoitettu 14.3.2023

Ennakkoäänestysviikko lähestyy, muista äänestää!

Kirjoitettu 14.3.2023

Tuusulan Perussuomalaiset ry järjestää telttatapahtuman 18.3.2023 paikalla kansanedustaja Ari Koponen sekä eduskuntavaaliehdokkaita

Kirjoitettu 14.3.2023

Tuusulan Perussuomalaiset telttaili Kellokoskella 11.3.2023

Tuusulan Perussuomalaiset telttaili Kelloskella. Kylmästä ilmasta huolimatta paikalla oli lämmin tunnelma! Paikalla olivat myös kansanedustaja Ari Koponen ja eduskuntavaaliehdokas Mari Valve sekä yhdistyksen aktiiveja. Lämmin kiitos kaikille paikalla olleille ❤️

 

 

 

Kirjoitettu 10.3.2023

Ari Koposen tiimi kävi Järvenpäässä 10.3.2023

Järvenpään asemalla vastaanotto oli ilahduttavan positiivinen. Ensimmäistä kertaa äänestämään lähtijöitä paljon liikkeellä. Kiitos mukana olleille ❤️

Kirjoitettu 6.3.2023

Tuusulan Perussuomalaiset järjestää telttatapahtuman 11.3.2023 Kellokoskella, paikalla kansanedustaja Ari Koponen sekä eduskuntavaaliehdokkaita

Kirjoitettu 6.3.2023

Tuusulan Perussuomalaiset telttailivat 4.3.2023 Jokelassa

Tuusulan Perussuomalaiset telttailivat 4.3.2023 Jokelassa. Paikalla olivat Kansanedustaja Arja Juvonen , kansanedustaja Ari Koponen, piirin puheenjohtaja Jari Immonen, eduskuntavaaliehdokkaita sekä paikallisia aktiiveja.
Kiitos Tuusulan Perussuomalaiset

Kirjoitettu 26.2.2023

Tuusulan Perussuomalaiset ry järjestää telttatapahtuman Jokelassa 4.3.2023, paikalla kansanedustaja Ari Koponen sekä kansanedustajaehdokkaita

Kirjoitettu 25.2.2023

Tuusulan Perussuomalaiset ry järjesti telttatapahtuman Hyrylässä 25.2.2023

Tuusulan Perussuomalaiset ry järjesti telttatapahtuman Hyrylässä. Paikalla oli Tuusulan oma kansanedustaja Ari Koponen sekä runsaasti muita Uudenmaan kansanedustajaehdokkaita. Teltalla käytiin paljon hyviä keskusteluja, grillimakkaraa ja kahvia oli tarjolla eikä talvinen kelikään haitannut! Kiitos Tuusulan Perussuomalaisten aktiivisille jäsenille tapahtuman järjestelyistä. Vaaleja kohti positiivisella asenteella.

 

Kirjoitettu 19.2.2023

Ari Koposen vaalitapahtuma Tuusulanjärven jäällä laskiaissunnuntaina 19.2.2023

Ari Koposen vaalitapahtuma oli Tuusulanjärven jäällä laskiaissunnuntaina. Paikalle saapui ilahduttavan paljon väkeä. Tarjolla oli laskiaispulla. Paikalle saapuneiden ulkoilijoiden kanssa kävimme monia hyviä keskusteluita.

Kirjoitettu 13.2.2023

Tuusulan Perussuomalaisten telttatapahtuma 25.2.2023 Hyrylässä

Kirjoitettu 13.2.2023

Uuden valtuustokauden kirkkovaltuutetut siunattiin Tuusulan kirkossa 12.2.2023

Uuden valtuustokauden jäsenet siunattiin 12.2.2023 Tuusulan kirkossa juhlavasti.
Kirkkovaltuuston tehtäviin kuuluu mm. seurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen, virkojen perustaminen ja rakennushankkeista päättäminen.
Tuusulan Perussuomalaisista kirkkovaltuustossa kaudella 2023-2026 ovat Sirpa Viiru ja Kirsi Loponen
Kirjoitettu 27.1.2023

SAATKO HOITOA? Sinua kuuntelemassa ja palvelemassa Perussuomalaisten Keski-Uudenmaan Aluevaltuustoryhmä

SAATKO HOITOA? Vai säästetäänkö hyvinvointialueilla ihmisistä?
Sinua kuuntelemassa ja palvelemassa Perussuomalaisten Keski-Uudenmaan Aluevaltuustoryhmä.
Me Perussuomalaiset Uudenmaan neljällä hyvinvointialueella (Länsi-Uusimaa, Keski-Uusimaa, Itä-Uusimaa sekä Vantaa ja Kerava) olemme huolissamme uudistuksen vaikutuksista tavallisen kansalaisen elämään. Voit halutessasi alla olevan linkin kautta käydä kertomassa kokemuksistasi hyvinvointialueuudistuksen jälkeen. Onko uudistus vaikeuttanut vai helpottanut elämääsi? Saatko hoitoa?
http://www.saatkohoitoa.fi
Kirjoitettu 20.1.2023

Eduskunnan lähetekeskustelussa 19.1.2023 Ari Koposen laatima lakialoite lapsen vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta kriminalisoimiseksi

Eduskunnassa pidettiin 19.1.2023 lähetekeskustelu kansanedustaja Ari Koposen laatimasta lakialoitteesta rikoslain 24 lukuun lisättäväksi uusi 14 §, jolla kriminalisoidaan lapsen vieraannuttaminen toisesta vanhemmastaan. Todella tärkeä aloite!

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lakialoite/Sivut/LA_81+2022.aspx?fbclid=IwAR006sUvAPj1VWgZMB01bc49hUmWaqXStPMzeb4J-yB03YzlEltv2UfIEHU

 

 

Kirjoitettu 17.1.2023

Tuusulalaisen kansanedustajamme Ari Koposen kolumni Keski-Uusimaa lehdessä 17.1.2023

Nykymuotoinen kehitysapu tulee lakkauttaa
Saimme 3.1.2023 lukea Taloussanomien uutisoinnin Suomen rahoittamista kehitysapuhankkeissa Tansaniassa. Rahaa on valunut jälleen vääriin käyttötarkoituksiin. Moni ei ylläty ja yhtä moni haluaa vain sulkea silmänsä, mutta mielestäni noin 3,5 miljoonan euron päivävauhdilla Suomesta ulos lapioitava rahavuori on nykymuodossaan hulluutta.
Kehitysapuvarojen käytön valvonta on lastenkengissä ja vähintään yhtä suuri ongelma on ettei näiden valtavien rahavirtojen vaikuttavuutta kohteissa pystytä arvioimaan. Myös korruptio rehottaa valtoimenaan. Kehitysapu on monelle saajavaltiolleen bisnestä, eikä tämän asian kanssa tule olla liian sinisilmäinen. Voidaankin kysyä mitä 20 vuodessa on konkreettisesti saatu aikaan suomalaisten veronmaksajien lahjoittamalla 17,5 miljardilla eurolla? Miten esimerkiksi nälänhätä on voinut kasvaa yli 90 % samassa ajassa kuin kansainväliset kehitysyhteistyörahat ovat kaksinkertaistuneet?
Vaadin kehitysyhteistyön vaikuttavuuden kriittistä tarkastelua. Nykyisessä muodossaan kehitysapu ylläpitää korruptiota ja tappaa talouden kehittymisen mahdollisuudet. Koko järjestelmä tulisi rakentaa uudelleen siten, että rahaa annetaan vain toimintaan, jonka vaikutukset ovat mahdollista todentaa ja joka edesauttaa konkreettisesti sitä, että apua saavat maat eivät enää pian tarvitsisikaan apua, vaan selviäisivät omillaan. Kehitysavun painopisteiden tulisi mielestäni olla suomalaisen koulutusosaamisen ja digitaalisten ratkaisujen (koulutus, terveydenhuolto ja maatalous) viennissä, kriisinhallinnassa ja pakolaisleirien olojen inhimillistämisessä. Meidän tulisi hyödyntää tässä kotimaisia yrityksiä, jolloin myös työ ja veroeurot jäisit Suomeen.
Oma linjani asiaan on kristallinkirkas. Valtiomme on huolehdittava ensisijaisesti suomalaisten elämän perusedellytyksistä. Maksamme tänä vuonna pelkästään valtion lainojen korkomenoja noin 2,4 miljardia miljardia euroa. Siis pelkät korkomenot! Jos kehitysapua maksetaan, sitä pitäisi mielestäni maksaa vain budjetin ylijäämästä. Ei koskaan velkarahalla kuten nyt.
Kirjoitettu 15.1.2023

Tuusulan Perussuomalaiset ry:n hallituksen järjestäytymiskokous sekä valtuustoryhmän vuosikokous 15.1.2023


Tänään pidettiin Tuusulan Perussuomalaisten hallituksen järjestäytymiskokous. Hallituksen jäseninä 2023 toimivat Jari Immonen, Heikki Leinonen, Pia Laamanen, Ari Loponen, Jari Räsänen ja Veijo Viiru. Varajäseniä ovat Henri Savolainen, Mika Timonen, Janne Hermunen ja Sirpa Viiru. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Jari Immonen. 1. varapuheenjohtajaksi valittiin Heikki Leinonen ja 2. varapuheenjohtajaksi valittiin Mika Timonen. Sihteerinä jatkaa Kirsi Loponen.

Tänään kokoontui myös Tuusulan perussuomalaisten valtuustoryhmä vuosikokoukseen. Kokouksessa valittiin kaudelle 2023 valtuustoryhmän puheenjohtajaksi Johanna Sipiläinen, varapuheenjohtajaksi Mika Timonen ja sihteeriksi Heikki Leinonen lisäksi käytiin 2022 vuosikertomus läpi. Tästä on hyvä jatkaa hyvää työskentelyä Tuusulan hyväksi.

Kirjoitettu 6.12.2022

Tuusulan Perussuomalaiset toivottaa hyvää ja rauhallista itsenäisyyspäivää 2022

Tuusulan Perussuomalaiset toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää 105-vuotiaalle Suomelle. Kansanedustajaehdokkaamme Ari Koposen sekä Tuusulan apulaispormestarin Jari Immosen itsenäisyyspäivän aamu alkoi juhlajumalanpalveluksella sekä seppeleiden laskulla Tuusulan kirkolla kirkkopuistossa, sankarihaudoilla, missä apualaispormestari Immonen piti puheen.

Tuusulan kirkko on yksi suomen vanhimmista ristikirkoista, valmistunut vuonna 1734.

Kuntalaisille avointa päiväjuhlaa vietettiin 6.12. Jokelan koulukeskuksessa kello 12 alkaen. Myös lapset pääsevät Tuusulassa juhlimaan Suomen itsenäisyyttä. 3.-luokkalaisten itsenäisyyspäivän juhlia vietetään 7.12. Krapin Onnelassa.

 

Kirjoitettu 26.11.2022

Tuusulan perussuomalaisten sääntömääräinen syyskokous pidettiin 26.11.2022

Tuusulan perussuomalaiset ry piti sääntömääräisen syyskokouksen sekä pikkujoulut Tuusulan Kellokoskella Kellotuvalla 26.11.2022

Syyskokouksessa valittiin yhdistykselle hallituksen varsinaiset jäesenet sekä henkilökohtaiset varajäsenet vuodelle 2023:

Pia Laamanen varajäsen Heidi Mantere

Jari Räsänen varajäsen Mika Timonen

Ari Loponen varajäsen Janne Hermunen

Heikki Leinonen varajäsen Henri Savolainen

Veijo Viiru varajäsen Sirpa Viiru

 

Kirjoitettu 17.11.2022

Tuusulan perussuomalaiset ry järjestää telttatapahtuman 9.12.2022 Kellokoskella

Kirjoitettu 13.11.2022

Tuusulan perussuomalaiset ry. toivottaa hyvää isänpäivää

Kirjoitettu 12.11.2022

Tuusulan perussuomalaisten telttatapahtuma 12.11.2022 Hyrylässä. Kohtaamisia, keskusteluja ja grillimakkaraa

Tuusulan perussuomalaiset järjestivät telttatapahtuman Hyrylässä. Paikalla oli perussuomalaisten Uudenmaan piirin puheenjohtaja, eduskuntavaaliehdokkaita, aluevaltuuettuja, seurakuntavaaliehdokkaita ja paikallisia aktiiveja.

Tapahtumassa oli paljon kohtaamisia, hyvää keskustelua ajankohtaisista asioita sekä tietysti tarjolla oli grillimakkaraa.

Tuusulan perussuomalaiset toivottaa niin eduskuntavaali kuin seurakuntavaaliehdokkaille menestystä vaalityöhön!

Eduskuntavaaliehdokkaista paikalla oli Tuusulan Ari Koponen, Mäntsälän Satu Lampi, Pornaisten Mari Valve, Järvenpään Jorma Piisinen, Karkkilan Jani Laaksonen ja Vantaan Suvi Karhu.

Kirjoitettu 24.10.2022

Tuusulan perussuomalaisten telttatapahtuma Hyrylä 12.11.2022 klo 10.00-12.00

Kirjoitettu 24.10.2022

Täältä löydät Tuusulan perussuomalaisten seurakuntavaaliehdokkaat

Kirjoitettu 16.10.2022

Tuusulan Perussuomalaiset ry. hallitus ja valtuustoryhmä onnittelevat Jari Immosta Uudenmaan piirin puheenjohtajan jatkokaudesta

Tuusulan Perussuomalaiset ry. hallitus ja valtuustoryhmä onnittelivat tänään kokouksessa Jari Immosta Uudenmaan Perussuomalaisten yleiskokouksessa tekemästä yksimielisestä valinnasta, että Jari Immonen jatkaa piirin puheenjohtajana.
Kuvassa voi olla 1 henkilö, seisova, kukka ja sisätila
Nähnyt 1
Tykkää

Kommentti
Lähetä
Kirjoitettu 6.10.2022

Telttatapahtuma 7.10.2022 Tuusulan Jokelassa

Kirjoitettu 27.9.2022

Ari Koposen Kolumni ulosottovelallisten tilanteesta Keski-Uusimaa lehdessä 5.9.2022

Oli hienoa huomata, miten budjettiriihessä ulosoton suojaosan väliaikainen korottaminen vietiin läpi. Olen tehnyt töitä koko eduskuntakauden ajan velallisten tilanteen parantamiseksi ja vihdoin asia eteni konkretian tasolle. Aktiivisella asioiden ajamisella voi saada tuloksia aikaan myös oppositiosta!

Vaikka olen hyvin ilahtunut parannuksesta, sen ei pitäisi olla vain väliaikainen toimi. Suomessa köyhyysrajaksi määritellään 1 229 euroa. 1990-luvun alkupuoliskolta alkaen tällaisten ihmisten osuus kansasta on kasvanut alle 8 %:sta nykyiselle 16 %:n tasolle. Yksinasuvan suojaosuus ulosotossa on alle 700 euroa kuukaudessa, mikä aiheuttaa tarvetta lisääntyneelle toimeentulotuelle siitäkin huolimatta, että velallisella olisi mahdollista ja moni haluaisi elättää itsensä omilla työtuloillaan. Tämä olisi valtiontalouden kuin myös ihmisen hyvinvoinnin kannalta järkevämpää.

Suojaosuuden korottamisen lisäksi toivoisin myös ulosoton kohdistamista pääomaan, ei korkoihin. Velkojen maksujärjestys ulosotossa on korot, pääoma ja kulut. Jos velkoja on useita, niin niiden pääoma ei lyhene lainkaan, ja velallinen maksaa ainoastaan korkoja ja niiden korkoja, kunnes velka vanhenee, vaikka velallisella olisi järkevämmällä maksujärjestelyllä mahdollista maksaa velka pois. Huomionarvoista on myös, etteivät maksuvaikeudet yleensä johdu rikollisesta toiminnasta, vaan taustalla on usein työttömyyttä ja sairastumisia sekä epäonnea liiketoiminnassa.

Meillä ei ole varaa menettää yhtään työkykyistä ja -haluista ihmistä, joten annetaan velallisille mahdollisuus. Jokainen meistä ansaitsee sen!

Käy tutustumassa blogissa: https://arikoponen.fi/blogi/

Blogista löydät lisää kirjoituksia ajankohtaisista ja tärkeistä aiheista

 

 

Kirjoitettu 27.9.2022

Perussuomalaiset esitteli maanantaina 26.9.2022 uuden Suomalaisuusohjelmansa

Suomalaisuus on suomalaisten historiaa ja tulevaisuutta sekä näiden tulkintaa.
Kansa ei voi elää ilman kertomusta siitä, ”mistä tulemme, keitä olemme ja minne
olemme menossa”, ilman yksilöiden ja yhteisön tietoon ja tunteisiin perustuvaa
suhdetta itseensä. Suomi on suomalaisten kotimaa, itsenäinen kansakunta ja
kansanvaltainen valtio. Suomi on myös kieli, olemisemme kielellinen perusta.

 

 

Kirjoitettu 22.9.2022

Haluatko seurata Tuusulan kunnanvaltuuston kokouksia?

Valtuuston kokousajat

3.10.2022, 14.11.2022, 12.12.2022

Valtuuston kokoukset ovat julkisia. Esityslista ja tarkastettu pöytäkirja julkaistaan kunnan verkkosivuilla.

Voit osallistua etänä julkinen.fi -palvelun kautta.

Kirjoitettu 6.9.2022

Syksyn ensimmäinen Tuusulan kunnanvaltuuston kokous 5.9.2022

Syksyn ensimmäinen Tuusulan kunnanvaltuuston kokous järjestettiin 5.9.2022. Paikalla olivat valtuutetut Jari Immonen, Johanna Sipiläinen, Mika Timonen, Jari Räsänen ja Henri Savolainen sekä varavaltuutetut Vesa Hänninen ja Ari Loponen.

Valtuuston asialistalla oli pääasiassa luottamustoimien henkilöstövaihdoksia. Tuusulan perussuomalaiset ry:stä valittiin kasvatus- ja sivistyslautakuntaan Kirsi Loponen.

 

Kirjoitettu 6.9.2022

Seurakuntavaalit järjestetään marraskuussa 2022

Seurakuntavaaliehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu kirkon jäsen, joka

  • täyttää 18 vuotta viimeistään 20.11.2022.

  • on seurakunnan jäsen viimeistään 15.9.2022.

  • antaa kirjallisen suostumuksen ehdokkaaksi asettumisesta

Tavoitteena on saada jokaiseen seurakuntaan kaikenikäisiä, erilaisissa elämäntilanteissa olevia luottamushenkilöitä eri aloilta.

Luottamushenkilöt päättävät esimerkiksi

  • seurakunnan kirkollisveroprosentista, talousarvioista ja monista muista talousasioista
  • rakennushankkeista
  • avustuksista
  • monista työntekijävalinnoista ja uusista viroista.
  • seurakunnan toiminnan painotuksista
  • seurakunnan tilojen käytöstä

Ehdokasasettelu päättyy 15.9.2022.

Ennakkoäänestys järjestetään 8.-12.11.2022

Varsinainen äänestyspäivä on 20.11.2022.

https://www.seurakuntavaalit.fi/etusivu

 

Kirjoitettu 6.5.2020

Ryhdy ehdolle Perussuomalaisten kuntapäättäjäksi

Ryhdy ehdolle Perussuomalaisten kuntapäättäjäksi

Suuresta osasta oman kotipaikkasi asioista päättää yleisillä vaaleilla valittu kunnanvaltuusto.

Kunnanvaltuustossa olevat henkilöt ovat aktiivisia kuntalaisia, jotka haluavat päästä vaikuttamaan arkipäivän asioihin omassa lähiympäristössään.

Me Perussuomalaisissa tiedämme, että asiat eivät muutu itsekseen, vaan niille täytyy tehdä jotain. Jos olet kanssamme samaa mieltä, toivotamme sinut lämpimästi mukaan ehdolle kevään 2021 kunnallisvaaleihin.

Kirjoitettu 14.7.2019

Ari Koponen – ensimmäinen perussuomalainen kansanedustaja Tuusulasta

Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa tuore yhdistyksemme jäsen, etelätuusulalainen Ari Koponen (s. 1982) tuli valituksi eduskuntaan huikealla 5383 äänen saaliilla. Samalla hänestä tuli ensimmäinen perussuomalainen kansanedustaja Tuusulasta.

Edeltävästi Koponen oli liittynyt sekä puolueen että Tuusulan perussuomalaiset ry:n jäseneksi. Kevättalvella 2019 Ari osallistui aktiivisesti niin Uudenmaan piirin kuin oman yhdistyksemmekin vaalitilaisuuksiin eri puolilla Tuusulaa mm. Riihikalliossa, Kellokoskella, Jokelassa ja Hyrylässä. Lisäksi monet aktiivimme tekivät hänelle vapaaehtoista vaalityötä, kuten monelle muullekin ehdokkaalle. Kaikilla oli hyvä draivi yhteisen asian puolesta.

Kansanedustaja Ari Koponen on nyt osa 39-henkistä perussuomalaisten eduskuntaryhmää ja eduskunnan toiseksi suurinta puoluetta. Kesäkuussa hänet valittiin sivistysvaliokunnan, tulevaisuusvaliokunnan ja Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön valtuuskunnan jäseneksi. Lisäksi Arin läpimenon myötä myös oma paikallisyhdistyksemme sai oman yhteyshenkilön valtion korkeimpaan päättävään elimeen, mistä olemme erityisen otettuja, sillä Ari on hyvin positiivinen, kuunteleva ja yhteistyökyinen henkilö.

Siviilityössään hyväntekijä-yrittäjänä Koponen on tutustunut laajasti kansan karuun arkeen. Erityisesti hän haluaa puuttua koulukiusaamisen ja syrjäytymisen ehkäisyyn. Hänen marraskuussa 2018 vireille panema kansalaisaloite lasten ja nuorten syrjäytymiseen johtaviin ongelmiin puuttumisesta alakouluissa keräsi ennätysajassa kaikkiaan 52 605 kannatusilmoitusta. Nyt kansanedustajana hän pääsee poikkeuksellisesti äänestämään itse aloitteensa puolesta sen valiokuntakäsittelyn jälkeen. Tämä oli myös yksi syy, miksi Ari halusi pyrkiä kansanedustajaksi, päästä konkreettisesti vaikuttamaan asioihin.

“Suomen laissa on säädetty suojauksesta koulukiusaamista vastaan, mutta lain käytännön toteutumisessa on puutteita. Myös ruohonjuuritasolla tarvitaan rohkeutta muutokseen ja toisin tekemiseen. Suomi ei tarvitse enää yhtään kiusaamalla työkyvyttömäksi saatettua ihmistä.”

“En edusta mitään tiettyä ihmisryhmää, vaan haluan tehdä työtä kokonaisvaltaisesti toimivamman Suomen puolesta. Uskon tasa-arvoon ja siihen, että jokaisella tulee olla vanhempien varallisuuteen katsomatta mahdollisuus opiskella, tehdä työtä ja menestyä. Meidän on yhdessä huolehdittava heistä, jotka eivät kykene huolehtimaan itsestään.”

“Maailma tulee jättää paremmassa kunnossa seuraaville sukupolville, kuten meidän vanhempamme ja isovanhempamme ovat tehneet.”

“Haluan näkyviä muutoksia pelkkien kauniiden puheiden sijaan. Minulle politiikka on väylä luoda tasapuoliset vaikutusmahdollisuudet kansalaisille.”

“Tärkeintä ei ole se, kuka politiikkaan kuuluvissa väännöissä voittaa tai kenen ääni kuuluu voimakkaampana istuntosalissa. Loppujen lopuksi tärkeintä on se, että tehdyt ratkaisut ja kipeimmätkin päätökset ovat koko kansakunnan kannalta kestäviä, hyväksyttäviä ja vastuullisia.”

“Perussuomalaiset ei ole vain yhden aatteen puolue vaan mukana on paljon eri alojen ihmisiä täysin erilaisista elämäntilanteista. Haluan olla mukana tekemässä vaikeitakin ratkaisuja, ja siihen puolueen uskallus ja rohkeus sopivat hyvin. Tämän takia lähdin mukaan tavoittelemaan paikkaa eduskunnasta juuri Perussuomalaisten listoilta.”

Lähde: Eduskunta, Ari Koposen www-sivut ja www.kansalaisaloite.fi
Kuva: Puheenjohtaja Jari Immonen ja uusi kansanedustaja
Ari Koponen yhdistyksen kevätkokouksessa 28.4.2019.
Kirjoitettu 29.4.2019

Eduskuntavaalit 2019 – perussuomalaiset Tuusulan suosituin puolue

Kiitokset kaikille tuusulalaisille, jotka äänestitte
perussuomalaista ehdokasta eduskuntavaaleissa 2019!

Äänestystuloksen perusteella olemme nyt Tuusulan suosituin puolue.

Se on vahva signaali siitä, että olemme onnistuneet
sekä puolueena että ehdokkaiden toimesta tuomaan esille runsaasti
sellaisia poliittisia avauksia,vaihtoehtoja ja visioita, joita
alueemme asukkaat kokevat aidosti omakseen.

JOS HALUAT MUUTOSTA – ÄÄNESTÄ MUUTOSTA!
Tuusulan perussuomalaiset

Kirjoitettu 11.11.2018

Luottamushenkilöt vuodelle 2019

Tuusulan perussuomalaiset ry:n syyskokous pidettiin 10.11.2018

  • Puheenjohtajaksi vuodelle 2019 valittiin Jari Immonen
  • Hallitukseen vuodelle 2019 valittiin lisäksi Tommi Partanen, Timo Riskilä, Johanna Sipiläinen ja Mikaela Vuorio