Tuusulan sähköverkon takaisin ostaminen

Aloite tehty: 14.03.2016

Aloitteen tekijä: Huuhtanen Pasi / Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Tyyppi: Valtuustoaloite
Käsittelyvaihe: Vireillä

Tuusulan Perussuomalaiset esittää, että Tuusula asettaa strategiseksi tavoitteekseen sähköverkon takaisinostamisen.

Tuusulassa kunnanhallitus aikanaan myi valtuuston tahtotilan vastaisesti Tuusulan Seudun Sähkölaitoksen. Tämä historiallinen päätös johti siihen, että kuluttajat maksoivat jo kertaalleen maksetun sähköverkon uudestaan. Nyt samaa sähköverkkoa maksetaan jälleen ja hyötyjinä ovat ulkomaalaiset sijoittajat. Kansan talouden ja paikallisen edun mukaista olisi, että verkko palautuisi takaisin kotimaiseen paikalliseen omistukseen. Omistajana voisi myös olla esim. Keravan Energia. Sen intressiä omistamansa siirtoverkon laajentamiseen lisää mittakaavahyötyjen lisääntyminen. Tällaisia ovat esim. Rykmentinpuiston liittäminen Keravan Energian kaukolämpöön, joka lisää yhtiön mahdollisuuksia tuottaa samalla sähköenergiaa.

Käsittelyvaiheet

Valtuusto 14.3.2016 § 35: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 15.3.2016: Talousjohtajan valmisteltavaksi

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa