Päihdevalistus Tuusulassa
Aloite tehty: 20.06.2022
Käsittelyvaihe:Vireillä
“Korona-ajan jälkeen on lasten ja nuorten hyvinvoinnissa näkynyt selviä muutoksia huonompaan. Pahoinvointi, mielen ongelmat sekä päihteiden käyttö ovat lisääntynyt. Lasten ja nuorten hyvinvointi on meidän päättäjien, vanhempien sekä alan ammattilaisten vastuulla. Sosiaalisessa mediassa leviävä päihteiden käytön ihannointi on levinnyt myös meille Tuusulaan ja keskustelu humalatilan hakuisuudesta on lisääntynyt nuorten keskuudessa. Kirkkaan alkoholin saaminen alaikäisenä on helppoa esimerkiksi pikaviestintäpalvelun snapchatin kautta. On saatu tietoa, että alakoulu ikäiset lapset ovat päätyneet sairaalahoitoon kirkkaan alkoholin juomisesta, kun eivät ymmärrä kuinka vaarallisesta juomasta on kyse. Apua ja tietoa on oltava saatavilla ja ennaltaehkäisevästi. Herääkin kysymys, onko meillä Tuusulassa päihdevalistusta kouluissa riittävästi? Olisiko hyvä palauttaa lakkautettu nuorisolautakunta toimintaa näin korona-ajan jälkeen ja toimimaan vahvana nuorison äänenä Tuusulassa tuoden meille päättäjille konkreettista, ensikäden tietoa kuinka meidän Tuusulan lapsilla ja nuorilla sujuu ja mitä tukea he tarvitsisivat?
Tuusulan perussuomalaiset ehdottavat, että päihdevalistusta lisättäisiin kouluissa ja että Tuusulan kunta tekisi yhteistyötä esimerkiksi Elämäni sankarit ry:n kanssa. Heiltä saisi tukea ja ohjausta päihdevalistukseen kouluissa. Olisi myös tärkeää tiivistää yhteistyötä perheiden kanssa esimerkiksi ongelmaa koskevien vanhempainiltojen muodossa.”
Käsittelyvaiheet
Valtuusto 20.6.2022 § 96: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 21.6.2022: Sivistyksen toimialueen valmisteltavaksi